SYL:n hallitukseen vuodelle 2022? 

29.09.2021

TYYn edustajisto on nimennyt minut tänään TYYn ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2022. Hallitus valitaan 19.-20.11.2021 SYL:n liittokokouksessa Espoon Korpilammella. 

Pääsimme esittäytymään ylioppilasliikkeelle SYL-syysseminaarissa syyskuun puolivälissä. Ehdokkaiden esittäytymispuheenvuorot ovat katsottavissa täältä. 

Esittäytymispuheenvuorossani korostin huolta koulutuksen resursseista.  "Mä uskon vahvasti, että koulutus on ratkaisu moniin yhteiskunnallisiin kuin tulevaisuuden ongelmiin ja siksi siihen on varattava aidosti riittävät resurssit. Jotta Suomi pärjää, kasvaa ja kehittyy myös tulevaisuudessa, me tarvitaan kansainvälistä osaamista sekä panostuksia tieteeseen ja tutkimukseen."

Lisäksi toin esiin kiinnostusta luoda kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia ja parantaa mahdollisuuksia korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden parantamiseksi. 

"Kuluneita vuosia on varjostanut vahvasti koronakriisi ja ensi vuonna haluan olla palauttamassa korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön mahdollisuuksia. Lisäksi haluan olla mukana luomassa Eurooppalaista koulutusaluetta."

Kerron mielelläni lisää itsestäni ja tavoitteistani, niin täällä nettisivujen puolella, kuin sosiaalisen median kanavissani. Ota seurantaan @jennarautionaho instagramissa ja @jennanaa_  Twitterissä

Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti SYL:n liittokokousta!