JENNA

Hei just sä,

Olen Jenna Rautionaho, 23-vuotias kauppatieteiden ylioppilas ja innokas opiskelijavaikuttaja Suomen Turusta. Kuluneena vuonna toimin SYL:n hallituksessa EU-edunvalvonnasta ja kansainvälisistä asioista vastaava hallituslaisena. Opiskelen neljättä vuotta yritysjuridiikka Turun kauppakorkeakoulussa. Minulle tärkeitä arvoja ovat sivistys, kansainvälisyys ja kestävyys. Kannan huolta ympäristöstä, ihmisten jaksamisesta ja kestävästä tulevaisuudesta. Olen ihmisenä avoin, utelias ja määrätietoinen. Vapaa-ajalla tykkään metsälenkeistä koiran kanssa, jalkapallosta ja neulomisesta. Rakastan käydä keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa ja oppia uutta. Samalla puhkoa ympärilleni muodostuvia kuplia.

Kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin alkoi jo yläasteella Erasmus-projektien parista. Siitä matkani on jatkunut erilaisiin järjestöihin ja rooleihin, joiden aikana olen oppinut paljon uutta niin politiikasta, yhteistyöstä puoluerajojen yli kuin vaikuttamisesta. Johtamiskokemusta olen kerryttänyt muun muassa strategisesta johtamisesta kaupunkiyhtiön hallituksesta, vertaisjohtamista yhdistyksen puheenjohtajana ja kannustavaa valmentavaa johtamista jalkapallovalmentajana. Johtajana kuitenkaan kukaan ei ole koskaan valmis, vaan haluan kehittyä ja oppia lisää.

Tulevaisuudessa haluan olla rakentamassa entistä parempaa yhteiskuntaa meille kaikille. Uskon, että koulutus ja tutkimus ovat ratkaisuja moniin ongelmiin ja siksi haluan olla tekemässä muutosta opiskelijan paremman huomisen puolesta tuomalla meidän opiskelijoiden äänen kuuluviin yhteiskunnassa niin julkisessa keskustelussa kuin päätöksenteon pöydissäkin. 


Lue lisää aikaisemmasta kokemuksestani täältä.